Vuosikokouksessa 18.4.2018 valittiin kunniajäseneksi Noora Häyhä.

Kunniajäseniä, äänestystä ja pavlovaa – Raportti Yeesin vuosikokouksesta

Heikki 19.4.2018

Kevät on jännityksen ja yhdistysten vuosikokousten kulta-aikaa. Nuorten mielenterveysseura – Yeesi ry:n jäsenet kokoontuivat sääntömääräiseen vuosikokoukseen keskiviikkona 18.4.2018 Helsingissä Allianssitalolla. Kokoukseen osallistui yhteensä 21 Yeesin jäsentä päättämään Yeesin tulevaisuuden suunnasta ja uudesta hallituksesta.

Yeesin jäsenet valitsivat hallitukselle puheenjohtajan, viisi uutta jäsentä sekä kutsuivat yhdistykselle uuden kunniajäsenen.

Kokouksessa päätettiin sääntömääräisistä asioista, kuten tilinpäätöksestä, toimintasuunnitelmasta, budjetista ja toimintakertomuksesta. Jännittävin vaihe kuitenkin oli henkilövalinta, jossa valittiin Yeesille uusi hallituksen puheenjohtaja sekä kaksi varsinaista jäsentä ja kolme varajäsentä erovuoroisten.

Hallituksen puheenjohtajan nuija siirtyi Senni Moilaselle, joka on jo aiempaa kokemusta Yeesin hallituksesta ja sen puheenjohtamisesta vuodelta 2016. Tehtävä siirtyy Sennille Pinja Perttuselta, joka hoiti tehtävää ansiokkaasti vuoden 2017 ajan vuosikokoukseen saakka.

Hallitukseen haki tänä vuonna yhteensä 10 henkeä, joista jokaisella oli huikeita vahvuuksia ja Yeesin tarvitsemaa osaamista. Valitettavasti hallitukseen pystyttiin valitsemaan ainoastaan viisi henkeä. Kokouksessa kuitenkin painotettiin, että Yeesin toimintaan pääse vaikuttamaan myös muita reittejä pitkin.

Vuosikokous äänesti hallituksen varsinaisiksi jäseniksi Inkeri Alatalon ja Jenna Wahlstenin. Varajäseniksi valittiin Sami Räsänen, Tiina Myllymäki sekä Nea-Maria Törmänen.

Hallituksessa jatkaa viime vuonna valitut edustajat. Varsinaisina jäseninä jatkavat Tommi MarjanenJoonas PesonenEmmi Benson ja Anna-Elina Rahikainen. Varajäsenenä jatkaa Riikka Jääskeläinen.

Vuosikokouksessa päätettiin myös kutsua Yeesin historian kolmas kunniajäsen. Hallitus ehdotti kokoukselle, että kunniajäseneksi kutsutaan Yeesin entinen hallituksen puheenjohtaja ja järjestön kehittymiseen isosti vaikuttanut Yeesiläinen Noora Häyhä. Aiemmat kunniajäsenet ovat Emmi Benson sekä Pilvi Mikkonen.

Vuosikokousta ennen oli Yeesin (jälleen) uudella toimistolla avoimet ovet, jossa osallistujat pääsivät puimaan Yeesin arvoja. Yeesin strategia on tarkoitus päivittää tämän vuoden puolella, joten kaikki ovat tervetulleita mukaan 17.5. järjestettävään strategiatyöpajaan vaikuttamaan. Tästä lisätietoa myöhemmin.

Onnea kaikille valituille ja isot virtuaalitsempit heille, joita ei tällä kertaa valittu. Kaikille on kuitenkin paikka Yeesissä, joten ole rohkeasti yhteydessä Yeesin työntekijöihin, niin keksitään sulle sopiva tapa vaikuttaa ja olla mukana!