Yeesin Kehugeneraattori on täällä!

Yeesin Kehugeneraattori antaa kehuja, mutta se myös auttaa keksimään erilaisia tapoja sanoa hyviä asioita.

Lue lisää

Kehu muuttaa maailmaa

Kehu tuo hyvän mielen sekä sen antajalle että saajalle. Arkena kulkiessani katuja, tavatessani ihmisiä ja keskustellessani heidän kanssaan tapaan keskittää huomioni niihin asioihin, jotka inspiroivat tai saavat aikaan myönteisiä tunteita minussa. Olen tehnyt päätöksen, että jaan hyvät ajatukset, joita päivän aikana juolahtaa mieleeni. Se on tapani rakentaa yhteistä hyvinvointia ja huomioida muita ihmisiä.

Lue lisää

Ystävysty itsesi kanssa

Nopeat muutokset nuoruudessa haastavat käsityksen omasta itsestä. Kuka olen ja mitä haluan? Mielen myllertäessä itsearvostuskin on koetuksella. Uudet asiat voivat jännittää ja tehdä olon epävarmaksi. Eihän kukaan halua epäonnistua tai joutua nolatuksi ihmisten edessä.

Lue lisää

Mokasin, hurraa!

Mokastage on viime syksynä alkunsa saanut tilaisuus, jossa kaikki halukkaat voivat nousta (kuvitteelliselle tai konkreettiselle) lavalle ja kertoa jostain möhläyksestään. Kertomisesta saa palkaksi aplodit, innostuneita hurraahuutoja ja parhaassa tapauksessa myös keventyneen mielen.

Lue lisää

Yeesi on mukana kansalaisaloitteessa toisen asteen maksuttomuudesta

Rahanpuute on merkittävä kouluttautumisen este nuorille. Yeesi ja muut järjestöt vaatii, että lukio- ja ammatillisten opintojen maksullisuus poistetaan.

Lue lisää

Mokasin-kampanja: mokaaminen on inhimillistä

Muistatko sen hetken, kun jokin meni täysin pieleen? Mitä siitä jäi mieleen?
Jokainen mokaa joskus. Sen vuoksi Yeesi ry ja Nyyti ry toteuttavat yhdessä Mokasin-kampanjan, jossa jaamme mokailukokemuksia ja oivalluksia niistä.

Lue lisää