Enni istuu fatboylla huoneen nurkassa ja hymyilee.

Enni esittäytyy!

Enni 18.9.2018

Syyskuun aamu valkenee sateisena ja pimeänä, mutta Yeesin toimistossa riittää hymyä ja valoa kun saavun paikalle. Tällä viikolla alkoi viimeinen opintoihini liittyvä työharjoittelu ja olen saanut kunnian suorittaa sen Yeesillä. Seuraavat kolme kuukautta kuluvat siis täällä ihmetellen ja oppien!

Olen 27-vuotias sosionomiopiskelija Diak-ammattikorkeakoulusta ja olen suuntautunut opinnoissani mielenterveys- ja päihdetyöhön. Erityisesti nuorten hyvinvointi on asia, joka minua kiinnostaa ja johon haluan vaikuttaa. Siispä luulen, että Yeesi on minulle antoisa harjoittelupaikka. Järjestötoiminnasta minulla on todella vähän kokemusta, mutta seuraavien kolmen kuukauden aikana toivon sen tulevan tutummaksi.

Aikaisemmalta koulutukseltani olen lähihoitaja ja suuntauduin opinnoissani lasten ja nuorten kasvatus- ja hoitotyöhön. Rakastan lapsia ja olin pitkään varma, että haluan työskennellä nimenomaan lasten parissa. Ajattelin, että sosionomin opinnoissani haluan suorittaa lastentarhanopettajan pätevyyden, mutta mieleni muuttui matkan varrella ja löysin itseni opiskelemasta mielenterveys- ja päihdetyötä. Olen enemmän kuin tyytyväinen valintaani ja olen ylpeä itsestäni, sillä uskalsin muuttaa mieltäni.

Virkkaamisesta iloa pimeneviin iltoihin

Minulle tärkeitä asioita elämässä ovat perhe, ystävät ja kaksi koiraani. Lisäksi rakastan jalkapalloa, ukulelen soittamista, lukemista ja ristikoiden ratkomista. Uusimpana harrastuksenani on virkkaus, mikä on hieman erikoista, sillä vielä kuukausi sitten olin sitä mieltä, että käsityöt ovat minulle aivan liian vaikeita ja monimutkaisia, eikä kärsivällisyyteni riittäisi pieneen piipertämiseen. Eräänä päivänä oli kotiimme kuitenkin ilmestynyt lankaa, koukku ja opaskirja, enkä sen jälkeen ole ollut päivääkään virkkaamatta. En tiedä mitä teemme kaikilla niillä hatarasti kasaan kyhätyillä koreilla, patalapuilla ja pannunalusilla, mutta ainakin olen ylittänyt itseni ja kokeillut jotain, jonka luulin olevan minulle täysin mahdotonta. Nykyisin voisin kuvailla itseäni käsityöihmiseksi, vaikka se on ehkä viimeinen termi, jota olisin käyttänyt vielä muutamia viikkoja sitten.

Tulevilta kuukausilta odotan uusien ihmisten tapaamista ja järjestötyöhön perehtymistä (sekä tietysti sitä, että saa aloittaa joulufiilistelyn). Paljon on opittavaa ja sisäistettävää asiaa ja ensimmäisen päivän jälkeen on kaikki vielä pään sisällä vähän sekaisin. Uskon kuitenkin siihen, että pärjään ja tulen nauttimaan näistä kuukausista.

Ihanaa syksyä teille kaikille, kaivakaa villasukat esiin ja nauttikaa pimenevistä illoista!

Terkuin, Enni