pieni

Kohti Atlantia ja sen yli, osa IV - Kotiin tuotavana punaiset housut ja säkillinen oppeja

Heikki 20.5.2019

S/Y Lintu rantautui Ranskan Cherbourgiin 8.5.2019 noin puolenpäivän aikaan ja siihen päättyi minun purjehdusosuus. Samalla Atlanti oli ylitetty. Maihin astuminen oli hieno tunne, mutta samalla vähän haikea, koska pitkä reissu oli nyt takana. Toki olin myös väsynyt, koska etenkin viimeisinä öinä ennen maihinnousua unen saaminen oli jostain syystä vaikeaa.  Jäähyväiset ja Ranskaan tutustuminen jäivät kuitenkin lyhyiksi, koska palasin Suomeen jo saman viikon perjantaina.

Töihin paluu

Kuten tarkimmat Yeesin sosiaalisen median kanavien seuraajat ovat huomanneet, olen palannut takaisin toimistolle. Paluuta viivästytti maatauti, joka piti pedissä muutaman päivän. Koko purjehduksen pystyin välttelemään meritautia, mutta ilmeisesti vastustuskyky oli päässyt laskemaan sen verran, että maihin tullessa tauti pääsi yllättämään. Onneksi nyt kuitenkin olen taas täysissä voimissa.

On hienoa palata töihin pitkän reissun jälkeen. Töihin paluuta innosti erityisesti upeat vapaaehtoiset ja työkaverit, joiden tiesin odottavan minua. Kun avasin toimiston oven ensimmäistä kertaa yli kuukauteen, pöytäni oli täytetty ilmapalloilla ja serpentiinillä. Näyttöni päälle oli kirjoitettu teksti “Tervetuloa takaisin Heikki :)”.

Olin ennen lähtöä tehnyt työkavereille Heikki-botin tiukkoja tilanteita varten ja siihen oli modattu kuva, jonka olin lähettänyt Azoreilta. Lisäksi sen sisältä löytyi upeita viestejä, kortteja ja jakoavain.  Näissä tunnelmissa oli siis mukava alkaa selvittelemään, mitä oikeastaan tarvitseekaan tehdä.

Punaiset housut ja niiden tarina

Olen jauhanut kaikille siitä, kuinka Atlantin ylityksen jälkeen saan käyttää punaisia housuja. Niitä olen myös käyttänyt toimistolla nämä vähäiset päivät, joita olen kerennyt töissä olemaan paluuni jälkeen. Purjehtijaetiketin mukaan punaisia housuja saa siis käyttää, kun on ylittänyt Atlantin purjeveneellä.

Punaisten housujen historia ulottuu kaiketi brittilaivastoon, jossa miehistön housujen väri oli punainen. Syy kyseiseen väriin oli, ettei punaisissa housuissa näkynyt veri niin hyvin kuin muissa väreissä. Toisen tarinan mukaan housut olivat punaiset, koska värin epäiltiin hylkivän hometta. Atlantin ylityksen merkiksi punaiset housut on vuorostaan tuonut ilmeisesti New Yorkissa oleva venekerho, jonka jäsenet ottivat housut käyttöön.

Kuten muissakin purjehdustarinoissa tässäkin voi olla useampi eri selitys riippuen kertojasta. Jos sinulle on parempaa tietoa punaisten historiasta, niin otan sen mielelläni vastaan.

Itselle punaiset housut kuitenkin ovat merkkinä itsensä ylittämisestä ja unelmien saavuttamisesta. Ne nimittäin olivat ensimmäinen hankinta Cherbourgista, kun sinne saavuimme.

Miten reissu sitten meni?

Huhtikuun alussa lähdin yksin matkaan kohti Karibiaa tarkoituksena asua yli kuukausi 57-jalkaa pitkässä veneessä kuuden tuntemattoman ihmisen kanssa. Olin toki valmistautunut reissuun erilaisilla purjehdusvälineillä, mutta ihmisiin olin tutustunut vain muutaman WhatsApp -viestin verran. Yksi vahvuuteni on aina ollut erilaisten ihmisten kanssa toimeentuleminen, mutta uusissa olosuhteissa ja pienessä tilassa oleminen toi omat paineet vuorovaikutukseen.

Ensimmäisen miehistön jäsenen tapasin jo lentokentällä, ja loput tapasin veneellä, kun olimme perillä Antigualla. Uusiin ihmisiin tutustuminen on aina mielenkiintoinen tilanne, koska en tiedä mitä muut ajattelevat minusta ja itse tulee tehtyä oletuksia toisesta hyvin vähällä määrällä tietoa. Poikkeuksellisesti tällä kertaa meillä oli pitkä aika tutustua toisiimme ja päästä ennakkokäsityksiä syvemmälle.

Lopputuloksena oli tiimi, joka toimi yhtenäisesti ja toi turvallisesti veneen yli valtameren. Jokaisella oli erilaisia vahvuuksia, joita pääsi hyödyntämään yhteisen päämäärän saavuttamiseksi. Voin myös sanoa, että matkan aikana sain kuusi uutta ystävää.

Muuta kotiin tuomista

En tullut Suomeen kuitenkaan ainoastaan punaisia housuja ja ystäviä rikkaampana, vaan sain matkalta mukaani myös lukemattomia oppeja ja kokemuksia. Kirjoitin matkan aikana yhteensä 80 sivua päiväkirjaa, johon panin ylös matkalla heränneitä ajatuksia ja tunteita. Minulla oli siis aikaa reflektoida itseäni.

Yksi keskeisimmistä opeista oli olla pelkästään miehistön jäsen, joka teki oman roolinsa, mutta oli päällystön johdettavana. Nyt olen johtanut Yeesiä melkein neljä vuotta ja saanut olla esihenkilönä yli kymmenelle eri henkilölle. Oli kiinnostavaa asettua uuteen rooliin ja pohtia, miten itse haluan tulla johdettavaksi. Toivottavasti pystyn näiden oppien myötä olemaan myös parempi johtaja ja esihenkilö.

Toinen keskeinen oppi oli tutustua itseensä. Oli aika outoa lukea päiväkirjaa, kun sen kirjoittamisesta oli kulunut kuukausi. Siitä huomasin, kuinka suhtaudun erilaisiin tilanteisiin ja minkälaisia tunteita tilanteet minussa herättävät. Opin matkan aikana ainakin tyyneyttä, kärsivällisyyttä ja punnitsemaan asioiden mittasuhteita. Hosumisella ei oikein merellä voi toimia ja kärsimättömyys tekee purjehduksesta vaikeaa, koska tuuleen ei voi vaikuttaa. Toivon, että matkan opit säilyvät jatkossakin mielessä, vaikka aikaa kuluu ja matka alkaa jäädä unholaan.

Lopuksi vielä kiitokset

Vaikka matka oli minulle iso ponnistus, niin en olisi pystynyt siihen ilman muita ihmisiä. Siksi haluan pyhittää viimeisen blogisarjan blogin viimeisen kappaleen kiittämiselle, koska sitä ei tule tehtyä liikaa. Ensimmäinen kiitos menee meidän toimistonaapuriin Inkerille, joka vinkkasi reissusta ja yhdisti minut ja veneen kapteenin. Toinen kiitos menee työkavereille, jotka innostivat hakemaan mukaan ja tuurasivat minua poissaollessani. Kolmas kiitos menee puolisolleni Emmalle, joka auttoi järjestelyissä ja pakkaamisessa. Neljäs kiitos menee Yeesin vapaaehtoisille, jotka tsemppasivat matkan aikana. Viides kiitos menee tietysti meidän crew´lle, jossa oli kunnia olla mukana.

Erityinen kiitos vielä teille kaikille, jotka olette jaksaneet lukea mun horinoita!

Supervoimia sulle!

-Heikki