Yeesi edistää nuorten mielenterveyttä nuorten omia voimavaroja vahvistamalla.

Lue lisää meistä.

pineapple-supply-co-120785

Näkemiin, vaan ei hyvästi!

Pekka 24.5.2017

Yksi vaihe elämästäni on saapumassa loppuun. Kyseessä on nimittäin harjoitteluni viimeinen viikko Yeesissä. Vaikka olen innoissani kesän alkamisesta ja kouluvuodesta selviytymisestä, oloni on kuitenkin haikea. Joudun jättämään paikkani Yeesissä, josta tuli minulle merkityksellisempi, kuin osasin kuvitellakaan.

Tulin harjoitteluun oppimaan ja kehittämään valmiuksiani työelämää varten. Olenkin oppinut paljon. Konkreettisia asioita, kuten tietoteknisiä taitoja ja ohjaamista. Muodostanut laajempaa käsitystä järjestötoiminnasta ja sosiaalialalla työskentelystä yleisesti. Ennen kaikkea olen oppinut asioita itsestäni ja varmistunut, että olen oikealla polulla.

Meillä kaikilla on paljon kykyjä ja potentiaalia. Tarvitsemme vain sopivat olosuhteet niiden valjastamiseksi. Kyse voi olla toisten antamasta tuesta tai paikasta, jossa voit kokeilla ja kehittää itseäsi. Oma oppimisen polkuni on vasta aluillaan, ja hyvä niin, sillä oppiminen ei lopu koskaan. Sain kuitenkin paljon valmiuksia ja itseluottamusta, joka auttaa minua eteenpäin. Uskon ja toivon, että Yeesillä on samanlainen vaikutus mahdollisimman monelle muullekin nuorelle.

Olen hetkittäin epäillyt omaa osaamistani, mutta ainoa tapa kehittyä on kokeilla rohkeasti. Pitää uskoa, että minä osaan ja kykenen. Jos en osaa, pyydän apua ja opettelen. Ei ole häpeä, vaikkei osaa kaikkea. Monesti vaadimme itseltämme liian paljon, jopa niin paljon, että ahdistumme siitä paineesta, jonka luomme itsellemme. Unohdamme pyytää tai häpeämme liikaa avun vastaanottamista.

Eräs sitaatti jäi vahvasti mieleen harjoitteluni aikana. Toivottavasti se antaa muillekin uskoa tulevaisuuteen ja itseenne, kun epäilys kalvaa mieltänne. ”Siemen, jonka tänään kylvät, ei tuota satoa ennen huomista. Siitä syystä et ole yhtä kuin tämänhetkiset saavutuksesi. Tämänhetkisistä saavutuksistasi näkyy, millainen olet ollut.”

Haluankin kiittää kaikkia henkilöitä, keitä olen tavannut harjoitteluni aikana. Yeesin vapaaehtoiset, hallituslaiset, yhteistyökumppanit, kaikki työntekijät Allianssi-talolla, jokainen tapahtumissa tai kokouksissa tapaamani henkilö ja etenkin Yeesin työntekijät. Kiitos siitä, miten otitte minut vastaan ja osaksi työyhteisöänne. Siitä, kuinka jokainen työpäivä oli mieluisa ja pystyin aina luottamaan, että minulla on takanani henkilöitä tukemassa. Tiedän, että Yeesillä tulee olemaan hieno tulevaisuus, kun te olette viemässä asioita eteenpäin.

Hyvää kesää teille kaikille toivottaa,

Yeesin tuleva vapaaehtoinen Pekka