Pieni ihmishahmo katsoo horisonttiin harmaansävyisessä maisemassa, jossa on vuoria ja pilviä

Omat arvot tienviittoina merkitykselliseen elämään

Tiina 27.12.2018

Miten toivoisit ystäviesi kuvailevan sinua?
Mistä sinä haluaisit tulla muistetuksi?
Mikä tai kuka on juuri sinulle tärkeä ja miksi?

Huh, nyt ollaan isojen kysymysten äärellä! Jo näillä muutamilla kysymyksillä voimme saada selville paljon arvoistamme ja meille merkityksellisistä asioista. Tai sitten vastaaminen voi tuntua vaikealta ja jopa epämiellyttävältä. On tavallista, että hyvin harvoin pysähdymme tällaisten arvoihin liittyvien kysymysten äärelle arjen kiireiden keskellä. Siksi niiden miettiminen näin yhtäkkiä voi tuntua haasteelliselta.

Arvot ovat tekojamme ja valintojamme ohjaavia perusperiaatteita. Parhaassa tapauksessa kaikki valintasi edustavat arvojasi, eivät sitä, mitä hetkelliset mielihalusi haluavat tai mitä muut sinulta odottavat. Kuitenkin todellisuudessa helpot rutiinit ja mukavuuden halu ohjaavat usein päivittäisiä valintojamme. Se on inhimillistä.

Valinnan paikka – mukavuus vai merkityksellisyys?

Jos saisit valita, ottaisitko sadepäivänä mieluummin kyydin opiskelukaverilta vai tarpoisitko rankkasateessa kilometrien matkan oppitunnille?

Usein valitsemme helpoimman, miellyttävimmän vaihtoehdon välttääksemme haasteita, epävarmuutta ja pelottavia asioita. Joku välttää päivän tärkeimmän liikuntasuorituksen lämpimällä autokyydillä, toinen taas kiusalliset hiljaiset hetket puolitutun kanssa automatkan aikana tarpomalla sen sijaan vesisateessa.

Joskus ihan huomaamatta saattaa käydä jopa niin, että ajaudumme hyvin etäälle sellaisesta elämästä kuin mitä oikeasti haluaisimme elää. Saatamme esimerkiksi valmistuttuamme opinnoista yhtäkkiä havaita, ettei ala ollutkaan sitä mitä ajattelin sen olevan, tai uralla tehdyistä saavutuksista huolimatta en olekaan onnellinen. Myös harrastuksesta voi ajan saatossa tulla pakkopullaa, mutta jatkamme sitä siitä huolimatta vuosikausia. Kohtaamme vaatimuksia monilta eri tahoilta, minkä lisäksi epäonnistumiset ja epämiellyttävät olotilat tuovat myös oman vaikutuksensa tekemiimme valintoihin. Etääntyminen kauas siitä elämästä, mitä oikeasti haluaisimme elää, voi olla hyvin raskasta. Elämä voi tällöin tuntua suorittamiselta ja siitä puuttuu palkitsevuus.

Tunteet ja arvojen toteuttaminen

Tunne-esteet saavat meidät usein luopumaan tavoitteistamme tai meille merkityksellisistä asioista: tuntuu siltä, ettei voi tehdä jotakin. En esimerkiksi halua pahoittaa toisen mieltä tai epäonnistua yrityksissäni, koska siitä tulee kurja olo. Hankalien tunteiden välttelystä voi tulla tällöin elämää ohjaava periaate. Toinen vaihtoehto on kohdata tunteet ja tehdä niille tilaa. Jos emme ole halukkaita kohtaamaan myös epämiellyttäviä tunteitamme, tulee mahdottomaksi tavoitella itsellemme oikeasti merkityksellisiä asioita. Tunteet kertovat meille tärkeitä viestejä. Kun annamme niille tilaa, opimme ymmärtämään itseämme paremmin ja huomaamaan, että emme voi kontrolloida tunteitamme. Sen sijaan voimme kuitenkin valita, miten niihin reagoimme ja kuinka tunteista huolimatta toimimme.

Omia arvoja kannattaa etsiä ja tarkastella!

Omien arvojesi määrittäminen auttaa sinua kirkastamaan itsellesi tärkeitä asioita; sitä, mitä eniten haluat tehdä ja mikä sinusta on tärkeää. Kun tiedostat omat arvosi, sinulla on mahdollisuus valita, mihin asioihin aikaasi käytät ja mitä haluat elämässäsi edistää. Omiin arvoihin kytketyt tavoitteet ovat kestävimpiä ja motivoivimpia.

Voimaa oman tiesi valitsemiseen, ja nautinnollisia hetkiä arvokkaiden asioittesi parissa!

 

Vinkki: Esseiden kirjoittamisesta tuttua Miellekarttaa eli Mind map -menetelmää voit myös hyödyntää arvojen kirkastamisessa! Kirjoita keskelle esimerkiksi ”minulle tärkeät asiat” ja anna ajatuksen virrata!

Lähteet: Pietikäinen, A. 2014. Kohti arvoistasi.
Kuva: Pierre Van CrombruggheUnsplash