mariia

Yeesin kesävahvistus Mariia esittäytyy!

Mariia 17.6.2019

Moikka, olen Mariia ja aloitin työt Yeesillä viime viikolla! Tarkoitus on olla Yeesin menossa mukana kesän ajan ja autella erityisesti vapaaehtoistoiminnan parissa. Voikin sanoa, että olen Yeesi-tiimin kesävahvistus ja toivon, että kätteni jälki tulee teille tutuksi ainakin tämän blogin myötä!

Rakastan kirjoittamista ja mielenterveysteemat ovat lähellä sydäntäni, joten mikä olisikaan parempi alusta näiden kahden intohimon yhdistämiseen kuin Yeesin blogi - ei juuri mikään! Haluan samalla kannustaa kaikkia nuoria vapaaehtoisiamme olemaan rohkeasti meihin yhteydessä, jos blogiin kirjoittaminen kiinnostaa, sillä teidän äänenne on tärkeä. Voit ehdottaa sinua kiinnostavaa aihetta itse tai voimme ideoida tekstin sisältöä yhdessä. Toimisin mielelläni tukena!

Eniten tulevilta kuukausilta Yeesissä odotan teidän vapaaehtoisten tapaamista, sillä Yeesiläiset ja nuorten hyvinvoinnin parantaminen ja ylläpito ovat syitä, miksi tätä työtä tehdään! Päädyin Yeesille, sillä minua kiinnostavat nuorisotyö ja järjestökenttä. On ilo päästä työskentelemään arvojaan vastaavassa työpaikassa! Oma koulutustaustani on sosiaali- ja yhteiskuntatieteissä ja tuonkin mukanani osaamista moninaisista ihmissuhteista ja niiden merkityksestä mielenterveyteen, sekä normikriittistä lähestymistapaa vaikuttamistyöhön.

Henkilökohtaiseksi tavoitteekseni tälle kesälle olen asettanut ilolla mokaamisen, sillä oppiminen on jatkuvaa kompurointia - hyvässä mielessä! Kasvua tai kehitystä ei voi tapahtua, jos uuden äärelle ei asetu avoimin mielin, eikä kukaan osaa kaikkea ensi yrittämällä. Yritänkin naksauttaa aivoni uuteen asentoon ja totutella ajattelemaan mokaamista mahdollisuutena kehittyä paremmaksi. Sen sijaan, että kokisin mokaamisen henkilökohtaisena epäonnistumisena tai nolona sattumuksena, minkälaisiksi meistä niin monet ovat ne oppineet mieltämään. Ei mikään helppo tehtävä, mutta olen päättänyt aloittaa itsestäni!

Tervetuloa opettelemaan kanssani epävarmuuden sietämistä ja armeliaisuutta omaa keskeneräisyyttä kohtaan kaikilla elämän osa-alueilla. Muistetaan pitää toisistamme huolta tänäkin kesänä ja kiittää, kun toinen ihminen tarjoaa meille mahdollisuuden kasvaa - oli se sitten tietämystasossa, taidoissa tai ihmisenä! Toivon, että muistaisimme antaa kiitosta myös itsellemme, sillä sisäinen äänemme höpöttää monologia päässämme koko ajan. Elämä muuttuu helpommaksi, kun tämän äänen saa pitämään omia puoliamme!

Toivottavasti pääsen tapaamaan mahdollisimman monta nuorta Yeesin toiminnan kautta! Ensimmäinen mahdollisuus liittyä seuraan iloiseen tarjoutuu jo ensi maanantaina, kun menemme porukalla pelaamaan kävelyfutista! Treenipaikkana toimii Käpylän Koskelantien tekonurmikenttä osoitteessa Mäkelänkatu 70. Pelailu alkaa klo 16 ja kestää tunnin verran. Voit saapua suoraan pelikentälle tai kulkea kanssamme samaa matkaa. Lähdemme liikenteeseen klo 15.15 Allianssi-talolta, osoitteesta Asemapäällikönkatu 1. Törmäilemisiin!

Mariian tavoittaa Facebookista nimellä Yeesin Mariia ja puhelinnumerosta: 050 475 8335, sekä sähköpostiosoitteesta: mariia@yeesi.fi.