Ajankohtaista

Yhteisöllisyys vahvistuu Yeesin vapaaehtoistoiminnassa 

Syksy on tuonut mukanaan uusia tuulia ja innostusta Yeesin yhteisölliseen vapaaehtoistoimintaan 🍁
Keväällä 2025 toteutetussa vapaaehtoiskyselyssä nuoret kertoivat, mitä Yeesin toiminta heille merkitsee. Vastaukset olivat täynnä lämpöä, iloa ja yhteisöllisyyttä.

Yeesiä kuvattiin paikkana, josta saa uusia ystäviä, hyvää mieltä ja turvallisuuden tunnetta. Moni kertoi, että toiminnassa saa olla juuri sellainen kuin on, ja se tuo lisää voimavaroja ja jaksamista arkeen.

”Oon saanu kavereita ❤”
”Se, että saa olla just sellainen kun on.”
”Olen oppinut olemaan lempeämpi itselleni.”

Nuorten palautteissa nousivat esiin myös mielenterveystaidot, kuten itsemyötätunto, rajojen asettaminen ja omien voimavarojen tunnistaminen. Yeesin vapaaehtoistoiminta tarjoaa siis paitsi merkityksellistä tekemistä myös tärkeitä työkaluja oman hyvinvoinnin tukemiseen.

Uudistettu vapaaehtoistoiminta syksyllä 2025

Tänä syksynä Yeesissä uudistettiin vapaaehtoistoiminnan kokonaisuutta, jotta mukaan tuleminen olisi entistäkin helpompaa ja mielekkäämpää. Toiminta rakentuu nyt uusien, selkeiden otsikoiden alle, ja jokainen voi löytää itselleen sopivan tavan olla mukana.

🌼 Ilahduttavat teot ovat pieniä hyvän mielen tekoja, kuten mielenterveyspostin kirjoittaminen tai ilahduttavien viestien piilottamista.
💬 Sosiaalinen media mahdollistaa nuorille myös sisältöjen ideointia ja tekemistä Yeesin kanaviin.
🎉 Livetapahtumat järjestetään yleensä mukana olemista ja tekemistä Yeesin tapahtumissa ympäri Suomen
🎧 Discord-tapahtumat ovat verkon matalan kynnyksen keskusteluiltoja, leffatapahtumia tms.
🌱 Mielenterveystaidot on teema, jota harjoitellaan Discordissa joka viikko maanantaisin ja perjantaisin.
🤝 Vibe Check Chat on keskustelukanava, jossa voi jakaa kuulumisia ja fiiliksiä muiden kanssa.

Näiden avulla jokainen voi osallistua juuri omalla tyylillään ja omien voimavarojensa mukaan, pienesti tai isommin, livenä tai verkossa.

Turvallinen ja merkityksellinen yhteisö

Olemme iloisia, että kysely vahvisti meille taas, että Yeesissä tärkeintä on kuulumisen tunne. Turvallinen ilmapiiri syntyy yhdessä. Se rakentuu turvallisemman tilan periaatteista, toistemme kunnioittamisesta ja läsnä olevista aikuisista, jotka tukevat vapaaehtoisia matkan varrella. Kun nuoret kertovat saaneensa ystäviä, oppineensa uutta ja saaneensa onnistumisen kokemuksia, me ajattelemme että yhteisöllinen toiminta on kantanut ja Yeesi on vaikuttanut osallistujien mielenterveyteen positiivisesti. Yeesin vapaaehtoistoiminta on paikka, jossa kasvetaan yhdessä, kannustetaan toisia ja tehdään mielenterveydestä yhteinen asia.

Tule mukaan 

Haluaisitko sinäkin olla osa Yeesin yhteisöä?
Voit hypätä mukaan juuri niin kuin sinulle sopii, pienin teoin, tapahtumissa, somessa tai Discordissa.