Päättyneet hankkeet

Muudi-hanke (2022–2026)

Muudi-hankkeen tarkoitus oli rasismia kokeneiden nuorten mielenterveyden edistäminen sekä tietoisuuden lisääminen rasismin vaikutuksista mielenterveyteen. Hankkeen toimintaa oli suunnattu niin nuorille sekä nuorten parissa toimiville ammattilaisille.

Vuosien 2022–2026 aikana Muudi rakensi ainutlaatuisen toimintamallin, jossa yhdistyivät vertaistuki, koulutus, taidelähtöiset menetelmät, viestintä sekä yhteiskunnallinen vaikuttamistyö. Toimintaa toteutettiin laajassa yhteistyössä järjestöjen, oppilaitosten, kulttuuritoimijoiden ja viranomaisten kanssa.

Muudin toiminta on jättänyt pysyvän jäljen nuorten mielenterveyden ja antirasismin kentälle Suomessa. Toiminta on lisännyt ymmärrystä rasismin vaikutuksista mielenterveyteen, vahvistanut nuorten osallisuutta ja tarjonnut konkreettisia työkaluja niin nuorille kuin ammattilaisille.

Vaikka Muudi-toiminta on päättynyt, sen aikana kehitetty tieto, osaaminen ja toimintamallit elävät edelleen osana nuorisotyötä, koulutusta ja antirasistista työtä. Hanke toteutettiin Stean valtionavustuksella vuosina 2022-2024, valtion erillishankeavustuksella 2025 sekä lisäksi erillisellä säätiöavustuksella 2024-2026.

Muudin materiaaleja voi vielä selata Instagramissa ja TikTokissa @sun.muudi 

Verkkotyö-hanke (2022-2024)

Verkkotyön hanke oli kolmivuotinen kehittämishanke, joka keskittyi haavoittuvassa asemassa olevien nuorten mielenterveystaitojen vahvistamiseen hyödyntäen eri verkkoalustoja ja sosiaalista mediaa.

Hanke edusti saavutettavampaa toimintamuotoa  esimerkiksi eri paikkakunnilla asuville nuorille tai vammaisille nuorille kokoontua yhteen verkossa ja löytää yhteisöllisyyttä. Verkkotyöllä tavoitettiin myös nuoria, jotka eivät esim. mielenterveyden haasteiden vuoksi voineet osallistua livenä tapahtuvaan toimintaan. Verkkotyöllä tavoitettiin nuoria valtakunnallisesti ja hanke toteutti muun muassa suosittua ryhmächattia Sekasin alustalla. Hanke toteutettiin Stean valtionavustuksella.

Yeesin verkkotyön hankkeesta voit lukea lisää blogipostauksesta: 

Verkkotyö-hanke 2022-2024

Jaksaa, jaksaa? -hanke (2019-2022)

Jaksaa, jaksaa? -hankkeen tarkoituksena oli vähentää lukiolaisten ja ammattiin opiskelevien nuorten kokemaa uupumusta ja lisätä opiskeluintoa hankkeessa kehitettävien toimenpiteiden avulla. Hankkeessa kehitettiin toimintamalleja ja koulutusta, joiden avulla opiskelijat ja oppilaitoksen henkilökunta pystyivät lisäämään opiskeluintoa, tunnistamaan opiskelu-uupumusta ja vähentämään kuormitusta. Hankkeen toimenpiteitä mallinnettiin kahdessa pilottioppilaitoksessa. Hankkeen päätoteuttajana toimi Nuorten mielenterveysseura – Yeesi ry ja Nyyti ry oli mukana osatoteuttajana.

Hankkeessa tuotettuihin materiaaleihin, Kuormitusmittariin sekä Mitä kuuluu? -materiaaliin pääset tutustumaan Yeesin materiaalipankissa. Hanke toteutettiin Stean valtionavustuksella.